1.3.2010 klo 11:08
Nimitysuutinen: Tove Hagman liiketoimintajohtajaksi asumisen klusteriohjelmaanTove Hagman (arkkit.) on valittu liiketoimintajohtajaksi asumisen klusterisohjelmaan vuoden 2010 loppuun. Liiketoimintajohtajan tehtävänä on koordinoida klusterin kansallista ja kansainvälistä toimintaa. Hagman on työskennellyt Culminatum Innovationissa Uudenmaan asumisen osaamiskeskusohjelmassa vuodesta 2007 ohjelmapäällikkönä ja projektijohtajana. Hän on perehtynyt erityisesti toimintaympäristöjen kehittämiseen, hanke- ja rahoitusvalmisteluun sekä verkosto- ja yritysyhteistyöhön. Hagman on valmistunut arkkitehdiksi vuonna 1992 ja hän on toiminut arkkitehtiyrittäjänä vuodesta 1989. Lisäksi ollut hän on ollut opetustehtävissä sekä Uudenmaan taidetoimikunnan läänintaiteilijana vuoteen 2004 asti, jonka jälkeen hän on toiminut useissa kehitysohjelmissa projektijohtajana tai ohjelmapäällikkönä vuosina 2004–2009. |
