1.4.2010 klo 12:19

Pinnoitusseminaari kokosi huippuosaajat Mikkeliin



Mikkelissä maaliskuun lopulla järjestetty pinnoitusteknologian kansainvälinen seminaari kokosi yli 100 asiantuntijaa kymmenestä eri maasta kuulemaan pinnoitusalan uusimpia suuntauksia.
MIICS 2010 –seminaari oli järjestyksessään viides ja samalla 10-vuotisjuhlaseminaari.

Seminaarin keskeinen teema oli tänä vuonna nanoteknologia, sen vaikutus materiaalien ominaisuuksiin, kustannustehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen.
-Nanomittakaavan hallinta on tuonut täysin uusia mahdollisuuksia pinnoitteiden räätälöintiin. Nanorakenteisilla ja monikerroksisilla pinnoitteilla saadaan aikaan muun muassa suojausominaisuuksia, optisia, biologisia ja sähköisiä ominaisuuksia. Nanoteknologiaa voidaan hyödyntää myös koristepinnoitteissa, luettelee kehityspäällikkö Juha Kauppinen Miktech Oy:stä.




Seminaarissa olivat vahvasti esillä myös erilaiset aurinkoenergian sovellukset. Optisilla pinnoitteilla on keskeinen rooli sekä sähkön että lämmön tuottamisessa auringon säteilystä.

Seminaarin osallistui joukko pinnoitusalan huippuasiantuntijoita Euroopan lisäksi USA:sta, Kanadasta ja Etelä-Koreasta.
STFC:n (Science and Technology Facilities Council) varajohtaja Colin Whitehouse delegaatioineen toi terveiset Iso-Britanniasta. Whitehouse oli erityisen kiinnostunut suomalaisesta atomikerroskasvatus- eli ALD-teknologiasta ja uskoi sen tarjoavan hyviä yhteistyömahdollisuuksia Suomen ja Englannin välille.
-Suomessa olisi opittavaa Ison Britannian mallista, jossa tutkimusinfraa kootaan suuremmiksi keskittymiksi. Kotimaisen nanotutkimuksen koordinointia varten perustettu NanoCentre Finland voisi edistää tällaista kehitystä, arvioi Nanoteknologian klusteriohjelman koordinaattori Esko Peltonen Jyväskylä Innovation Oy:stä.

Tapahtuman järjestivät Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Savcor Face Group Oy ja Mikpolis Oy yhteistyössä Mikkelin seudun Osaamiskeskuksen/Miktech Oy:n sekä Nanoteknologian klusteriohjelman kanssa.

Seminaarin ohjelma ja esitysmateriaalit löytyvät tapahtuman kotisivuilta www.miics.net


Lisätietoja:
kehityspäällikkö Juha Kauppinen, puh. 0440 361 616, s-posti: juha.kauppinen (at)miktech.fi