26.4.2010 klo 10:22
Miktech Oy - alueensa aktiivinen kehittäjä 25 vuottaMiktech Oy (entinen Mikkelin teknologiakeskus Oy) täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Miktech perustettiin vuonna 1985 alkuunpanijoina Mikkelin kaupungin lisäksi Etelä-Savon Kauppakamari, Savcor Group Oy, Mikkelin Puhelin Oyj ja paikallispankit. Yhtiön toiminta on kuluneiden vuosien aikana jakautunut kolmeen eri vaiheeseen: - tieto- ja tietämystekniikan kausi 1985-1993 - teollistamishankkeiden kausi 1993-2002 - hanketoimintakausi 2002- Ensimmäisen kauden aikana teknologiakeskuksella oli merkittävä rooli uuden tietotekniikan kouluttajana ja juurruttajana seudulle. Uutta tekoälyä luotiin kunnianhimoisesti, ja sen sovelluksia pystyttiin viemään jopa alueen ulkopuolelle. Vuosina 1993-2002 keskityttiin merkittävien teollisuushankkeiden aikaansaamiseen ja erityisesti Graanin alueen kehittämiseen. Merkittävä ja ehkä näkyvin tulos oli vuonna 2002 valmistunut TeknoGraanin yritystalo. Vuonna 2003 Miktechin hallinnoima Mikkelin seudun osaamiskeskus pääsi osaksi kansallista osaamiskeskusohjelmaa. Tämä oli merkittävä käännekohta yhtiön kehittymiselle. Kehityksen myötä Miktechistä tuli vuonna 2006 Suomen Teknologiakeskusten Liiton TEKEL:n täysivaltainen jäsen. Tänä päivänä yhtiö on merkittävä lähinnä EU-hankerahoituksella toimiva seudun ja koko maakunnan kehittäjä. Toiminnan volyymi on vuonna 2010 noin 2,8 M€ ja yhtiöllä on noin 300 aktiivista yritysasiakasta. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä 11 henkilöä. Toiminnan ohjenuorana on asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen. Miktechin tulevien vuosien haaste on oman osaamisensa jatkuva kehittäminen ja tuotteistaminen asiakkaiden muuttuvia tarpeita vastaavaksi. Innovaatiotoiminta, kasvuyritysvalmennus ja kansainvälistyminen tulevat olemaan toiminnan avainsanoja. EU-hankerahoituksen supistuminen jatkossa edellyttää yhtiöltä oman osaamisensa kaupallistamista ja suoran EU-rahoituksen kanavointia maakunnan kehittämiseen. Merkkivuoden kunniaksi Miktech Oy järjesti perjantaina 23. huhtikuuta juhlaseminaarin. Pääpuhujina juhlassa olivat filosofi Pekka Himanen ja valtiovallan tervehdyksen tuoja, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Samassa tilaisuudessa allekirjoittiin Työ- ja elinkeinoministeriön Metsäalan strategisen ohjelman ja Miktech Oy:n hallinnoiman Itä-Suomen puutuoteteollisuuden kehittämisohjelma Eastwoodin välinen yhteistyösopimus. Yhteistyön tiivistämisen myötä voidaan vauhdittaa itäsuomalaisten puualan yritysten kehittämistä sekä tukea ja neuvoa kehitysrahoituksen hakemisessa aiempaa tehokkaammin ja nopeammin. Lisätietoja: toimitusjohtaja Vesa Sorasahi, puh. + 358 440 361 609, sähköposti: vesa.sorasahi@miktech.fi |

