18.6.2010 klo 12:23
DIGIBUSINESS-klusterin suomalais-venäläinen think tank -verkosto perustettiinSuomalais-venäläinen digitaalisen sisältöpalveluiden ja -tuotteiden think tank -verkoston perustamiskokous pidettiin äskettäin Pietarissa. Ensimmäisessä yhteistapaamisessa kartoitettiin yhteisiä kehittämisintressejä ja suunniteltiin alkavan yhteistyön jatkoa. Kouvolan DigiOSKE on ollut käynnistämässä ja organisoimassa suomalaisten ja venäläisten innovaatio-, koulutus- ja yrityspalveluorganisaatioiden keskinäistä yhteistyötä. Ensimmäisen tapaamisen isäntänä toimi yrityshautomo Technopark Ingria. Suomesta mukana olivat DIGIBUSINESS-klusterin kaikkien viiden jäsenosaamiskeskuksen ohjelmavetäjät sekä koordinaattori. Venäjältä perustamiskokoukseen osallistui kuusi vastaavaa organisaatioita. Yhteistyöehdotus tehtiin 11 venäläiselle toimijalle. Suomessa DIGIBUSINESS-klusteri on yksi keskeisimmistä toimijoista kansallisessa innovaatiopolitiikassa. Klusterin kohderyhmä muodostuu noin 10 000 alan yrityksestä. Venäjällä ei vastaavaa organisaatiota vielä ole, mutta siellä on lukuisia potentiaalisia alan yrityksiä. Suomalaisten kokemukset toimintamallista kannustavat digitaalisten sisältöjen kehittäjien järjestäytymistä keskinäiseen verkostoyhteistyöhön myös Venäjällä. Venäjä-verkostoitumisen ensivaihe Suomen DIGIBUSINESS-klusteri on kiinnostunut laajentamaan yhteistyöverkostojaan Venäjälle ja etsii aluksi Luoteis-Venäjän alueelta potentiaalisia ja aktiivisia yhteistyö-kumppaneita. Taustalla on klusterin hyvät kokemukset EU:n alueella kahdeksassa maassa toimivasta suomalaisvetoisesta think tank -verkostosta. DIGIBUSINESS-klusterin koordinaattori Irina Blomqvistin mukaan suomalaiset edustajat tunnustelivat ideoita ja venäläisten kehitys- ja yrityspalveluorganisaatioiden valmiuksia molempia osapuolia hyödyttävään verkostoyhteistyöhön. "Me olemme valmiita yhteistyöhön, kunhan löydämme yhteisesti hyväksytyt tavoitteet ja teemat", Blomqvist kommentoi. Suomen DIGIBUSINESS-klusterissa Venäjä-yhteistyön kehittämisestä vastaa Kouvolan DigiOSKE-osaamiskeskusohjelma. "Yhtenä tavoitteenamme on saattaa osaamiskeskustemme taustalla olevat digibusiness-yritykset keskinäiseen yhteistyöhön. Liiketoimintamahdollisuuksia on runsaasti molempien maiden sisämarkkinoilla ja yhteistyön avulla myös kolmansilla markkinoilla mm. Neuvostoliitosta aikanaan irtautuneissa itäisissä nk. IVY-maissa", kertoo Kouvolan DigiOSKEn ohjelmapäällikkö Markku Saari. Venäjällä ei tällä hetkellä ole digitaalisen alan kehittämisohjelmaa. "Yritämme löytää yhteisen kielen yhteistyöstä kiinnostuneiden venäläisten viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Suurin ongelma on, että meillä Suomessa on kansallinen innovaatio-ohjelma ja DIGIBUSINESS-klusteri, mutta Venäjän kansallisessa innovaatio-ohjelmassa ei ole erityisesti digibusinekseen keskittyvää toimintamallia", kertoo Niconor Oy:n toimitusjohtaja Niina Tammi. Konsulttiyritys Niconor Oy avusti DIGIBUSINESS-klusterin osaamiskeskusten toimesta think tank -perustamiskokouksen valmisteluissa. Venäläisten intressit Pietarilainen Technopark Ingria on luomassa Venäjälle eurooppalaisen mallin mukaista digibusiness-klusteria."Uuden teknologian ja siihen liittyvien toiminta-tapojen välittäminen ei voi jäädä yksittäisen yrityksen vastuulle. Jotta alan pienyritykset hyötyisivät niistä liiketoiminnassaan ja uutta liiketoimintaa syntyisi, täytyy toiminnan olla kannustavaa, koordinoitua ja tuettua. Oikeastaan juuri tätä varten digibusiness-klusteria tarvitaan", Technopark Ingrian pääjohtaja Ilja Tolstov toteaa. Venäläisten osapuolten lähiajan tavoitteena on Pietarin ja Leningradin alueiden digibusiness-toimijoiden keskinäinen järjestäytyminen suomalaisen mallin mukaisesti. Yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet Tapaamisen tarkoituksena oli laatia suomalais-venäläisen think tank -yhteistyöverkoston tavoitteet, suunnitella verkoston työskentelyperiaatteita, muodostaa toimintastrategiaa vuosiksi 2010–2011 sekä määritellä jatkotoimenpiteitä. Työryhmätyöskentelyn avulla kartoitettiin osapuolten yhteisiä intressejä ja määriteltiin konkreettisia toimenpiteitä. Yhteisiksi tavoitteiksi nimitettiin mm. uusien toimintamallien luominen ja digitaalisten sisältöjen kehittämiseen tähtäävä yhteistyö, joka parantaa digiyritysten avulla kilpailukykyä ja liiketoimintaa myös muilla toimialoilla. Verkostolle pyritään myös kehittämään tehokkaaseen ja luotettavaan informaatiovaihtoon tähtäävä toimintamalli. Lisäksi verkoston tavoitteena on kytkeytyä yhteistyöhön kahdeksassa EU-maassa toimivaan digitaalisten sisältöpalvelujen ja -tuotteiden think tank -verkostoon. Työryhmissä ehdotettiin mm. yhteisestä tietokantaa ja sen pohjalta perustettavaa Internet-portaalia sekä innovaatio- ja tietokeskusten perustamista. Lisäksi kirjattiin tarve kansainvälisten ohjelmien rahoitukselle sekä venäläisten korkeakouluopettajien ja -oppilaiden oppilasvaihdolle ja opintomatkoille. Lisäksi puhuttiin suomalais-venäläisten tapahtumien ja seminaarien järjestämistä. Konkreettisena toimenpiteenä sovittiin, että yhteistyöhön tähtäävät keskustelut jatkuvat 6. – 7.10.2010 Kouvolassa ja Mindtrek-konferenssissa Tampereella. Tähän tapaamiseen Kouvolan DigiOSKE tuottaa yhdessä suomalais-venäläisen työryhmän kanssa yhteisymmärryksen muistion allekirjoitettavaksi. Lisätietoja: Irina Blomqvist ohjelmajohtaja DIGIBUSINESS-klusterin koordinaattori Culminatum Innovation Oy Ltd, tel. +358 40 5722 393 irina.blomqvist@culminatum.fi www.digibusiness.fi Markku Saari ohjelmajohtaja Kouvolan DigiOSKE -osaamiskeskusohjelma Kouvola Innovation Oy tel. + 358 400 551 548 markku.saari@kinno.fi www.kinno.fi Suomalaiset osallistujat: Suomen DIGIBUSINESS-klusteri: • Uudenmaan osaamiskeskus, Culminatum Innovation Oy Ltd (Helsinki) • Hämeen osaamiskeskus, Teknologiakeskus Innopark Oy (Hämeenlinna) • Kouvolan seudun osaamiskeskus, Kouvola Innovation Oy (Kouvola) • Tampereen seudun osaamiskeskus, Teknologiakeskus Hermia Oy (Tampere) • Länsi-Suomen osaamiskeskus, MediaCity (Vaasa) • Niina Tammi, DIGIBUSINESS -klusterin toimeksiannosta Venäjä-konsultti (Lappeenranta) • Marianne Saarinen, tulkki Venäläiset osallistujat: • Technopark Ingria • Bisnes-inkubaattori Kristall • Valtiollinen taideteollinen akatemia, MUHA • TV-, bisnes- ja design -instituutti • Liike-elämän kehittämiskeskus • Leningradin alueellinen yrittäjyyden tukikeskus, viennin kehittämistoimisto • Ludmila Shvedova, tulkki DIGIBUSINESS-osaamisklusteri DIGIBUSINESS-osaamisklusteri on osa valtioneuvoston valtakunnallista OSKE osaamiskeskusohjelmaa (2007 - 2013), jonka tavoitteena on kehittää ja hyödyntää suomalaista huippuosaamista. DIGIBUSINESS-klusteriohjelma on yksi ohjelman 13 painopistealueesta. Klusteriin kuuluvat Uusimaan, Tampereen, Hämeenlinnan, Kouvolan sekä Vaasan kehittämisorganisaatiot. Hanketta rahoittavat Työ- ja elinkeinoministeriö sekä osaamiskeskusten alueelliset kunnallishallinnot. DIGIBUSINESS -osaamisklusteri tarjoaa väylän ja kontaktipinnan yrityksiin, tutkimus- ja tuotekehitysyksiköihin sekä rahoittajiin niin Suomessa kuin ulkomailla. DIGIBUSINESS-osaamisklusterin yleisenä tavoitteena on kansalaisten elämää helpottavien ja rikastuttavien sekä yrityselämän ja julkisen sektorin toimintaa tehostavien digitaalisten sisältötuotteiden ja -palvelujen kehittäminen. Lisätietoja: www.digibusiness.fi OSKE OSKE on yritysten ja tutkimuksen alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen verkottaja. OSKE edistää osaamisen hyödyntämistä maailmanlaajuisessa taloudessa. Työtä tehdään kansallisissa klustereissa, joilla eri kaupunkiseutuja ja alueita rohkaistaan yhteistyöhön ja keskittymään omiin vahvuuksiinsa. OSKE on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoima ohjelma, ja sen operatiivisesta toteuttamisesta vastaavat alueelliset osaamiskeskukset. Lisätietoja: www.oske.net Kouvolan DigiOSKE Kouvolan seudun fokus on monikielinen viestintä ja sisällönhallinta sekä Venäjä- ja Kiina-yhteistyö. Kouvolan DigiOSKEn avulla pyritään ratkaisemaan monikielisen ja -kulttuurisen liiketoimintaympäristön haasteet, ja tarjoamaan suomalaiselle elinkeinoelämälle ja julkishallinnolle valmiuksia parempaan vuorovaikutukseen kansainvälisillä markkinoilla. Samalla tästä kansainvälisestä vuorovaikutusteollisuudesta kehitetään yhdessä sisältö- ja teknologiatuotteiden kanssa uutta vientitoimintaa kasvaville markkinoille, kuten EU:n alueelle, Venäjälle ja Kaakkois-Aasiaan. Lisätietoja: www.kinno.fi |

