2.7.2010 klo 08:57

Aloitusrahasto Vera Oy rahoittaa mikkeliläistä hautomoyritystä



Aloitusrahasto Vera Oy on tehnyt mikkeliläiseen teknologiayritykseen Tassu ESP Oy:hyn merkittävän pääomasijoituksen, minkä turvin yritys voi aloittaa tuotteidensa teollisen suunnittelun ja tuotteistamisen. Vuonna 2008 perustetun yrityksen liikeidea perustuu Tampereen teknillisessä yliopistossa kehitetyn pienhiukkasten suodatusteknologian kaupallistamiseen. Tassu ESP on toiminut Miktech Oy:n yrityshautomossa vuoden 2010 alusta alkaen.



Rahoituksen myötä Tassu ESP saa myös Tekesin huomattavan tuotekehityslainan, mikä varmistaa toiminnan käynnistämisen. Lisäksi paikallinen ELY on myöntänyt tukea yrityksen liikkeellelähtöön.
- Rahoituksen turvin käynnistämme välittömästi rekrytoinnin ja tuotannon, toteaa yrityksen tuotepäällikkö Seppo Paavilainen.
- On hienoa, että Veraventure teki sijoituksen alkavaan yritykseen. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, että hyville hankkeille löytyy rahoitusta, kun idea on hyvä ja taustalla hyvä tiimi. Tämä on merkittävää myös yleisesti nuorille hautomoyrityksille, toteaa yrityshautomopäällikkö Marjo Niittuaho-Nastolin Miktech Oy:n yrityshautomosta.

Tassu ESP tarjoaa teollisuudelle ja pienpolttoon tehokasta hiukkassuodatinta kilpailukykyiseen hintaan.
- Perinteiset suodattimet ovat isoja ja vievät paljon tilaa ja ovat kalliita. Meidän kehittämämme teknologia perustuu diffuusiovarautumiseen, jolla saavutetaan erinomainen; etenkin terveydelle vaarallisten pienhiukkasten varautumistehokkuus.
Käytännössä hiukkaset varataan ja kerätään modulaarisin varaaja- ja kerääjäyksiköin, joita voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeen mukaan, Paavilainen selvittää.
Yksiköiden rakenne on yksinkertainen, sen toiminta on varmaa hankalissakin olosuhteissa ja tuotantokustannukset ovat kohtuulliset.

Uuden sähkösuodinteknologian komponentit tullaan Paavilaisen mukaan valmistamaan ja kokoamaan alihankintatyönä Mikkelin seudun konepajoissa. Tänä vuonna yritys työllistää kaksi henkilöä, ensi vuonna henkilömäärä tuplaantuu. Liikevaihtoennuste tulevalle vuodelle on noin 500 000 euroa.
- Asiakkaitamme ensivaiheessa ovat lasiteollisuus ja lasivillatehtaat, metallivalimot ja dieselvoimalat ja myöhemmin tullaan keskittymään suuren volyymin potentiaaliin; puun pienpolttoon. Aluksi suuntaamme kotimarkkinoille, mutta nopean aikavälin tähtäimen tavoitteena ovat kansainväliset markkinat, Paavilainen mainitsee.

Lisätietoja:
Miktech Oy, yrityshautomopäällikkö Marjo Niittuaho-Nastolin, 0440 361 615, marjo.niittuaho-nastolin@miktech.fi
Tassu ESP Oy, tuotepäällikkö Seppo Paavilainen, puh. 0400 254 267, seppo.paavilainen@tassuesp.fi

Veraventure Oy on pääomasijoitusyhtiö, johon on keskitetty yritystoiminnan aikaisen vaiheen julkinen pääomasijoitustoiminta. Yhtiö hallinnoi Aloitusrahasto Vera Oy:n suoria sijoituksia aikaisen vaiheen innovatiivisiin yrityksiin. Veraventuren tehtävänä on myös kehittää alueellista pääomasijoitustoimintaa. Lisäksi yhtiö hallinnoi bisnesenkeleille suunnattua palvelukonseptia, jonka tavoitteena on yksityisen pääoman ja osaamisen saaminen yritysten alkuvaiheeseen. Veraventure on osa Finnvera -konsernia.
www.veraventure.fi

Miktech Oy edistää tutkimustoiminnan ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä keskittyen uuden teknologian
synnyttämiseen ja käyttöönottoon, innovaatiotoiminnan aktivointiin sekä teknologiayhtiöiden liiketoiminnan kehittämiseen. Osa Mikkeli -kaupunkikonsernia, Miset Oy:n tytäryhtiö. www.miktech.fi

Tassu ESP Oy on aloittava teknologiayritys, jonka tehtävänä on toimittaa lasi-, keramiikka-, valimo- ja muulle haitallisia pienhiukkasia tuottavalle teollisuudelle sekä puun pienpolttoon tehokasta savukaasujen puhdistusteknologiaa. www.tassuesp.fi