Lisätietoja
Suomen luomuvienti on monipuolistunut ja volyymiltään kasvanut viime vuosina.
Kansainvälinen luomubuumi vetäisi tuotteita enemmän kuin pystymme tuottamaan.
Viennissä on osittain raaka-ainepulaa. Luomun mahdollisuudet ovat kotimarkkinoiden lisäksi esimerkiksi kasvavilla Keski-Euroopan markkinoilla. Näille markkinoille voidaan tarjota uusia tuotteita. Voidaksemme parantaa tätä kenttää on koko luomuketjun kehittämiseen panostettava.
Luomuhanketta on valmisteltu yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden kehittäjien kanssa loppuvuodesta 2009 alkaen. Parhaillaan on käynnissä yhteistyökumppaneidemme Organic Food Finlandin (OFF) ja Finpron selvitystyöt. OFF:n selvitys painottuu kotimaisen luomun kansainväliseen kilpailukykyyn ja Finpron selvitys benchmarkkaa Ison-Britannian luomumarkkinoita. Lisäksi toteutetaan kuluttajatutkimus klusterin toimesta.
Tämän jälkeen osaamiskeskustoimijat keräävät yhteen yritysten näkemykset, niistä koostetaan yhteinen hankesuunnitelma ja mukaan lähtevät yritykset muodostavat yritysryhmän. Tavoitteena on, että luomun kansainvälistymiseen tähtäävä hanke käynnistyy vuoden 2011 alussa.
Luomu on myös yhtenä teemana Tekesin rahoitusohjelmassa Sapuska – Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Luomutuotannon kehittäminen tukee myös Sitran Maamerkit-ohjelmaa.
Agropolis Oy vastaa tästä valtakunnallisen Elintarvikekehityksen klusterin yhteisen kärkihankkeen valmistelusta.


