|
Metsäbiomassan tuotanto ja hankinta sekä puurakentaminen
Metsäbiomassan tuotanto ja hankinta sekä puurakentaminen -painopistealue muodostuu kahdesta vahvasta osaamisalasta, jotka ovat metsäbiomassan tuotantoon, hankintaan, korjuuseen ja kuljetukseen liittyvät kysymykset sekä vaativan puurakentamisen ratkaisujen ja liiketoiminnan kehittäminen. Painopistealueen toiminta linkittyy laajasti kaikkiin klusterin osaamisalueisiin etenkin metsäbiomassan tuotantoon ja hankintaan liittyvissä kysymyksissä. Kehittämisalueen ytimen muodostaa koko puunhankinnan toimintaketju kannolta tehtaan portille: osto, korjuu, kuljetus ja logistiikka aina jalostusyksikön raaka-aineen vastaanoton, varastoinnin ja esikäsittelyn toimenpiteisiin saakka. Painopistealueen toimenpiteillä kehitetään uusiutuvan metsäteollisuuden raaka-ainehuoltoa ja kustannustehokkuutta. Lisäksi parannetaan aines- ja energiapuun määrää sekä laatua koskevan tiedon tasoa puunhankintaketjuissa. Muita kehittämiskohteita ovat metsäbiomassan uudet sovellukset ja modifiointi. Toiminnalla edistetään metsäbiomassan hankintaan liittyvän teknologian ja osaamisen siirtoa, klusterin pk-yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja kansainvälistymistä. Osaamisalue toimii aktiivisesti puurakentamisen edistämiseksi alueellaan ja valtakunnallisesti. Toiminnalla edistetään puurakentamisen arvoverkoston liiketoimintaedellytyksiä ja teknologista kehitystä sekä alan osaamisen kehittymistä. Kehittämisen painopistealueena ovat vaativat puurakentamiskohteet sekä näihin liittyvien järjestelmien ja konseptien kehittäminen. Toiminta keskittyy puukerrostaloihin sekä toimitila-, teollisuus- ja hallirakentamiseen. Vetovastuu: Pohjois-Karjalan osaamiskeskus. Metsäbiomassan tuotanto ja hankinta sekä puurakentaminen -osaamisalan yhteystiedot löydät täältä.
|
|
|
|