Mittausteknologia


Mittausteknologia

Metsäteollisuuden uudistuessa myös mittausteknologia uudistuu. Älykkäiden mittauslaitteiden ja -palveluiden avulla prosessilaitteet pystytään optimoimaan energiaa, aikaa ja raaka-aineita säästäviksi. Ne auttavat myös vähentämään ympäristövaikutuksia sekä valvomaan tuotteiden laatua kustannustehokkaasti.

Mittausteknologia -painopistealueella kehitetään uutta teknologiaa, jota tarvitaan metsäteollisuuden tulevaisuuden tuotteisiin. Painopistealue tarjoaa yrityksille monipuolisia testausympäristöjä sekä kemiallisen että mekaanisen puolen mittauksiin. Tavoitteena on laajentaa tämä kattavaksi testausympäristöjen verkostoksi, jota voidaan hyödyntää mittaustekniikan eri tarkoituksiin.

Kemialliselle metsäteollisuudelle kehitettävissä teknologioissa painopiste on mm.ympäristökysymyksissä, kuten suljetuissa vesikierroissa sekä energiantuotantoon liittyen esimerkiksi biomassan poltossa. Lähitulevaisuutta varten kehitteillä on biojalostamoissa ja biokemikaalien valmistuksessa tarvittavaa teknologiaa.

Mekaanisen puunjalostuksen mittausteknologiaan panostetaan vahvasti, ja siinä kärjessä ovat prosessin optimointiin, esimerkiksi tukin laadun tunnistamiseen liittyvät teknologiat. Toinen tärkeä alue on puun jatkojalostukseen, kuten sormiliitoksiin ja pinnoituksiin liittyvät mittaukset.

Mittausteknologia limittyy kaikkiin muihin Uusiutuva metsäteollisuus –osaamisklusterin painopistealueisiin ja toimii yhteistyössä niiden kanssa. Keskeisimmät käytetyt tekniikat ovat optista mittausta, sähkökemiaa ja biosensoreita.

Vetovastuu: Measurepolis-Kajaani mittaustekniikan osaamiskeskus. Mittausteknologia -osaamisalueen yhteystiedot löytyvät täältä.

 
© 2007 - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy