Tampere
![]() |
Älykkäät liikkuvat koneet ja tehdasautomaatio
Yritystoiminta
Koneenrakennus on Tampereen seudun merkittävin työllistäjä. Koneenrakennuksen ja automaation osaamisala on toiminut Tampereella ohjelman käynnistämisestä asti. Koneenrakennus on myös Tampereen ja Pirkanmaan avaintoimialoja ja strategisia kehittämisen kohteita. Tampereen seudulla on useita globaaleja oman alansa markkinajohtajia. Nämä klusteriveturit ovat keskeisiä liiketoiminnan kehittymisen kannalta. Toisaalta klusteriveturien Tampereen seudulla pysymisen suurin syy on toimiva toimittajaverkosto ja alueella kumuloitunut osaaminen.
Tutkimustoiminta
Tampere on koneenrakennuksen ja varsinkin liikkuvien työkoneiden tutkimuksen keskus. TTY:n tutkijaryhmät ja VTT:n osaamisklusterit muodostavat lähes tuhannen tutkijan kokonaisuuden. Tutkimustoiminta on kehittynyt ja vahvasti verkottunut. Useat hankkeet ylittävät perinteisen laitosrajan ja kärkihankkeet ovat kaikki joko kansallisia tai kansainvälisiä.
Älykkäiden liikkuvien koneiden keskeisin tutkimushanke on TKK/automaation ja TTY/IHA:n GIM (Generic Intelligent Machines), joka hyväksyttiin Suomen Akatemian huippuyksiköksi. Liikkuvien koneiden keskeisiä tutkimuslaitoksia ovat myös TTY/Koneensuunnittelu, TTY/Elektroniikka, TTY/Ohjelmistotekniikka ja VTT/Industrial Systems. Tehdasautomaation osalta keskeisimmät tutkimusyksiköt ovat TTY/tuotantotekniikka ja VTT/Industrial Systems. TTY/Tuotantotekniikka on nimetty myös opetuksen huippuyksiköksi.
Merkittävä kansainvälisen tason tutkimushanke on VTT/Industrial Systemsin ja TTY/IHAn yhteinen ROViR (Remote operationVirtual reality) Centre, jossa kehitetään maailman suurimman kehitysohjelman, ITER-fuusiovoimalan, etähuoltorobotiikkaa. Hanke on kansallinen, ja siinä ovat mukana mm. Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Seinäjoen ja Hyvinkään professuurit tutkimusryhmineen.
Osaamiskeskuksen kehitysohjelma
Tampereen rooli osaamisklusterissa keskittyy älykkäisiin liikkuviin koneisiin ja tehdasautomaatioon. Tavoitteena on luoda molemmille alueille sitoutunut kehittäjäjoukko eli miniklusteri, joka suuntaa valtakunnallista ja eurooppalaista tutkimus ja kehitysstrategiaa, suuntaa koulutustarpeita sekä kehittää yhdessä merkittäviä uusia teknologioita ja liiketoimintoja.
Liikkuvat työkoneet
Suomessa on vahva liikkuviin työkoneisiin ja niissä tarvittaviin osakokonaisuuksiin keskittynyt teollisuus. Monet liikkuvien työkoneiden valmistajat ovat alallaan maailman markkinajohtajia. Niiden asema perustuu suurelta osin vahvaan teknologiseen ja tuoteosaamiseen, jossa älykkyydellä on jo nyt merkittävä osuus.
Forum for Intelligent Machines (FIMA) on uusi ja erittäin tärkeä osa suomalaista liikkuvien koneiden osaamiskeskittymää. Osaamiskeskittymän osana on lähtenyt liikkeelle myös huippututkimusyksikkö Generic Intelligent Machines (GIM).
Tehdasautomaatio
Ohjelman painopisteet ovat modernin tuotanto- ja valmistusteknologian kehittämisessä ja hyödyntämisessä teollisina sovelluksina osana liiketoimintaa. Eurooppalaisen valmistavan teollisuuden Manufuture-platformin kautta etsitään kansainvälisiä kontakteja. Manufuture Finlandin kohderyhmänä ovat suomalaisittain merkittävin osa ns. vahvasta teollisuudesta, mukaan lukien suomalaiset kone- ja laiterakentajayritykset, valmistava teknologiateollisuus ja niihin linkittyvät tutkimuslaitokset. Ohjelma parantaa suomalaisen koneenrakennusteollisuuden ja valmistavan teollisuuden kykyä tuottaa kilpailukykyisesti massaräätälöityjä tuotteita ja palveluita kasvaville markkinoille. Suomi on huippuluokkaa kansainvälisesti mitattuna erikoistuvan tuotantoautomaation kehittäjänä ja toimittajana.
Mahdollistava osaaminen
Edellä mainittujen hyvin voimakkaasti yritys- ja liiketoimintalähtöisesti suunnatun strategisen yhteistyön lisäksi kehitetään avainalueiden teknologiaosaamista. Keskeisiä teknologioita, joissa tutkimusyksiköt ovat maailman kärkiluokkaa, ovat mm. tehdasautomaatio mobile-, vesi- ja digitaalihydrauliikka, etärobotiikka, virtuaalitekniikat ja mallintaminen, materiaalitekniikka, laserteknologia, värähtelyt, säätömenetelmät, tuoterakenteen hallinta, turvallisuustekniikka, työkoneteknologia, verkostotuotannon kustannuslaskenta, ihmisläheinen teknologia, sulautetut järjestelmät sekä konejärjestelmien suunnittelu.
Lisäarvoa tuottava osaaminen
Liiketoiminnan kehittymistä ja uusien innovaatioiden syntymistä tukee Tampereen monitieteinen innovaatioympäristö. Erityisesti rajapinnat ubi-teknologioiden, terveysteknologian, hyvinvointiteknologian, nano- ja materiaaliteknologian sekä energiateknologian kesken luo mielenkiintoisia mahdollisuuksia uusien liiketoiminta-alueiden löytymiselle ja syntymiselle. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat mm. biohajoavat muovit ja metallintyöstölaserit. Keskeisiä kehittämisen kohteita ovat liiketoimintaosaaminen ja erityisesti teollinen palveluliiketoiminta.
Osaamiskeskuksen organisointi
Älykkäiden koneiden osaamiskeskusohjelmaa Tampereella toteuttaa Hermia Oy, joka on koordinoinut Tampereen seudun osaamiskeskusohjelmaa jo vuodesta 1994 lähtien ja toteuttanut sekä ICT:n että koneenrakennuksen ja automaation osaamiskeskusohjelmia.

