Arviointi ja seuranta

Osaamiskeskusohjelman toteutumista seurataan vuotuisten toimintakertomusten ja -suunnitelmien perusteella. Ohjelman perusrahoitus toimii keskeisenä osaamisklusterien ja –keskusten toiminnan suuntaamisen välineenä.

Ohjelmakaudella 2007-2013 vahvistetaan osaamiskeskusohjelman kytkentää kansalliseen innovaatiopolitiikkaan. Tavoitteena on luoda vahvempi yhteys kansalliseen innovaatiopolitiikkaan, strategiaan ja ohjelmiin, uuteen yrityspalvelukonseptiin sekä Lissabonin strategian mukaisiin toimintoihin tutkimuksen puiteohjelmassa ja rakennerahastopolitiikassa. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää jatkuvaa tiedon vaihtoa alueellisten ja kansallisten toimijoiden välillä.
Osaamiskeskusohjelman tuloksellisuuden ja yhteiskunnallisten vaikutusten arvioimiseksi kehitetään jatkuvaluonteista tulosten seurantaa ja osallistavaa vaikutusten arviointia.

Jatkuvaluonteisessa arvioinnissa tuotetaan samanaikaisesti ennakoivaa, arvioivaa ja strategista tietoa toimenpiteiden vaikutuksista sekä vaikutuksia estävistä ja vauhdittavista tekijöistä. Tällä vahvistetaan ohjelman muutosvalmiutta ja reagointikykyä toimintaympäristön muutoksiin. Osallistava arviointiprosessi tukee ohjelman onnistuneisuuden arviointia sekä mahdollisten kehittämistarpeiden tunnistamista ja niiden ratkaisua ohjelmakauden aikana. Lisäksi arviointi tukee osaamiskeskusohjelman ja osaamisklustereiden ydintehtävien tunnetuksi tekemistä, toiminnan tehostamista ja kehittämistä sekä nykyistä tehokkaampaa sidosryhmä- ja osallistujaviestintää. Ulkopuolisen ja riippumattoman tahon suorittama ohjelman väliarviointi tehdään vuonna 2010 ja loppuarviointi tarvittaessa vuonna 2013.

Ohjelman vaikutuksia seurataan osana aluekehittämisen kansallista strategiaa sekä kansallista innovaatiopolitiikkaa. Kansallista ja alueellista lisäarvoa tarkastellaan sekä laadullisin että määrällisin indikaattorein. Taloudellisten vaikutusten osalta arvioidaan muun muassa työpaikkojen lisäystä, liikevaihdon ja viennin kasvua. Lisäksi seurataan ohjelman vaikutuksia osaamiseen sekä kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen. Yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa pääpaino on alueen ja alueilla toimivien yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kansainvälisen kilpailukyvyn parantumisessa, kasvuyrittäjyyden ja yritysten kasvuhakuisuuden lisääntymisessä, osaamisklusterien palveluliiketoiminnan lisääntymisessä sekä kilpailukykyisten innovaatioympäristöjen kehittymisessä. Osaamisklustereiden koordinaattoreilla on keskeinen rooli klusterikohtaisten vaikuttavuustavoitteiden määrittelyssä ja tietojen raportoinnissa.

© Osaamiskeskusohjelma - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy