Taustalla EU-jäsenyyteen valmistautuminen

Osaamiskeskusohjelma määriteltiin ensimmäisen kerran laissa vuonna 1994, kun suomalaista aluelainsäädäntöä uudistettiin tulevaa Euroopan unionin jäsenyyttä silmällä pitäen.Ohjelma käynnistyi vuonna 1994 kahdeksan osaamiskeskuksen voimin. Valtioneuvosto hyväksyi ohjelmaan tuolloin vain suurimmat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Kuopion, Lappeenrannan, Vaasan ja Jyväskylän kaupunkiseudut. Vuonna 1995 mukaan otettiin vielä elintarvikealan, matkailun ja metsäosaamisen valtakunnalliset verkosto-osaamiskeskukset.

Hyvät kokemukset kannustivat laajentamaan

Ensimmäisestä ohjelmakaudesta (1994-1998) saatujen hyvien kokemusten perusteella ohjelmaa on laajennettu kahteen otteeseen vuosina 1999 ja 2003. Osaamiskeskusohjelman toiselle kaudelle (1999–2006) nimettiin vuonna 1998 14 alueellista osaamiskeskusta ja kaksi valtakunnallista verkosto-osaamiskeskusta. Uusina osaamiskeskuksina ohjelmassa aloittivat Satakunnan, Seinäjoen seudun, Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan osaamiskeskukset. Samalla osaamisalan käsitettä laajennettiin ja ohjelmaan hyväksyttiin myös muita kuin teknologiapainotteisia osaamisaloja kuten kulttuurituotanto, kamarimusiikki, elämysteollisuus,design ja uusmedia. Ohjelman viimeisin laajennus tapahtui vuonna 2003, kun valtioneuvosto päätti laajentaa osaamiskeskusohjelmaa kuudella uudella osaamiskeskuksella. Tuolloin aloittivat toimintansa Hämeen, Mikkelin seudun, Kokkolan seudun, Hyvinkään seudun sekä Raahen – Nivalan – Tornion ja Matkailun verkosto-osaamiskeskukset. Siten vuosina 2003–2006 osaamiskeskusohjelmaa toteutti yhteensä 22 keskusta. Näistäoli alueellisia ja neljä useamman eri maakunnan alueelle ulottuvaa verkosto-osaamiskeskusta.

Ohjelma perustuu toimijoiden laaja-alaiseen yhteistyöhön

Osaamiskeskustoiminnan lähtökohtana on tutkimuslaitosten, korkeakoulujen, teknologiakeskusten, elinkeinoelämän ja eri rahoittajatahojen yhteistyö valituilla osaamisaloilla. Sen ytimenä on tiivis kehittäjäverkosto, jonka tarkoituksena on käynnistää ja toteuttaa eri toimijoiden yhteisiä tutkimus-, koulutus- ja muita kehittämishankkeita.


© Osaamiskeskusohjelma - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy