Osaamiskeskus
Kontaktipinta alueen toimijoihin
Osaamiskeskus muodostaa osaamisalallaan tai useammalla eri alalla kansallisesti merkittävän ja korkeatasoisen osaamiskeskittymän, jonka edustama huippuosaaminen on osaamiskeskusohjelman hyödynnettävissä sekä alueellisesti että kansallisesti koko klusterissa. Osaamiskeskuksella on myös edustamansa osaamisalansa kautta oma kansallinen tehtävänsä osaamisklusteriohjelman toteuttamisessa.Alueellisesta näkökulmasta osaamiskeskuksessa voi olla useita osaamisaloja, jotka kuuluvat eri osaamisklustereihin. Osaamiskeskusten tavoitteet ja toimenpiteet on määritelty sekä alueen että koko klusterin yritysten ja muiden innovaatiojärjestelmän toimijoiden tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaisesti. Tämän vuoksi alueilla toteutettavat ohjelmat voivat olla strategioiltaan ja tavoitteiltaan hyvin erilaisia
Osaamiskeskus on alueen toimijoiden verkosto, joka toteuttaa yhdessä osaamisklusterin muiden osapuolien kanssa kansallista osaamiskeskusohjelmaa tukeutuen toiminnassaan alueen yritys-, yliopisto-, ammattikorkeakoulu-, tutkimuslaitos- ja teknologiakeskusrakenteeseen.
Osaamiskeskusten operatiivisen toiminnan vetovastuu on alueilla pääsääntöisesti joko teknologiakeskuksella tai tiedepuistolla.
© Osaamiskeskusohjelma - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy


