Ohjelmakonsepti
Osaamiskeskusohjelman käynnistyessä vuonna 1994 oli perusteltua toimia vain aluelähtöisesti. Yhteistyörakenteita ei alueilla ollut ja toiminta kohdistettiin etupäässä alueiden kehittämistarpeiden tunnistamiseen ja osaamisvahvuuksien kokoamiseen. Vuosien varrella osaamiskeskustoiminta on muuttanut luonnettaan. Asiantuntemuksen ja perusrakenteiden kehittyessä toiminta on suuntautunut enemmän yleisemmästä verkottumis- ja kehittämistyöstä kohti entistä kohdistetumpien palvelujen ja hankkeiden toteutusta. Samalla yhteistyö yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa on tiivistynyt. Tämän kehityksen tuloksena osaamiskeskukset ovat kehittyneet yleisen tason kehittäjäorganisaatioista myös yhä enemmän omien osaamisalojensa asiantuntijaorganisaatioiksi.
Alueellisesta verkottumisesta kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön
Osaamiskeskuksissa tehty pitkäjänteisen työ on mahdollistanut ohjelman tavoitetason nostamisen. Uudessa klusteriperusteisessa toimintamallissa fokus on parhaiden kansallisten voimavarojen verkottamisessa ja määrätietoisessa työssä kansainvälisen yhteistyön synnyttämisessä.Ohjelmassa aiemmilla kausilla käyttöön otetut alueelliset toimintamallit ja nykyiset verkostot ovat luoneet hyvät edellytykset uudelle ohjelmakaudelle. Osaamisklustereiden avulla tavoitellaan osaamiskeskusten välisen yhteistyön tehostumista. Osaamisklusteri kokoaa laajasti eri alueilla sijaitsevien osaamiskeskusten keskeiset toimijat yhteistyöhön.
Osaamisklusteri mahdollistaa hajallaan olevien kansallisten osaamisresurssien tehokkaamman hyödyntämisen ja samalla se lisää tutkimuksessa ja tuotekehityksessä tarvittavaa ”kriittistä massaa” entistä vetovoimaisempien osaamiskeskusten synnyttämiseksi. Osaamisklusterit kokoavat ja tehostavat alueilla olevien resurssien käyttöä sekä luovat uuden tehokkaan tiedon ja osaamisen levittämisväylän alueiden yritys- ja tutkimustoimintaan. Klusterikohtainen parhaiden osaamiskeskusten kansallinen liittoutuminen suuntaa alueiden huomiota keskinäisestä kilpailusta enemmän kohti kiristyvää kansainvälistä kilpailua.
Osaamiskeskusten välinen klusteripohjainen yhteistyö terävöittää myös alueellista
erikoistumista ja työnjakoa. Lisäksi verkottuminen on omiaan kannustamaan yliopistoja
ja ammattikorkeakouluja erikoistumaan vahvoille tutkimusalueilleen ja tätä kautta lisäämään myös eri alueilla sijaitsevien oppilaitosten välistä yhteistyötä.
Lisätietoa ohjelman klusteriperusteisesta toimintamallista löytyy valtioneuvoston hyväksymästä ohjelma-asiakirjasta.
| Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 (138 kB) |


