Ympäristöteknologia

Ympäristöteknologiassa Kuopio profiloituu erityisesti seuraaville aloille:

  • Ympäristöterveys ja -turvallisuus
  • Ympäristöriskien arviointi
  • Ympäristömittaus ja -monitorointi
  • Ympäristöinformatiikka

Osaamiskeskuksen toiminnan tukena ja taustana on mittava tieteellisen tutkimuksen ja yritystoiminnan keskittymä − Kuopion tiedepuisto − kiinteä yhteisö, jossa panostetaan terveys-, ravinto- ja ympäristöalan perus- ja soveltavaan tutkimukseen.

Toiminnan keskeisenä tavoitteena on vahvistaa ja kehittää ympäristöteknologian ja siihen läheisesti liittyvien teknologioiden osaamista Kuopion tiedepuistossa ja synnyttää uusia toimintamuotoja yritysten ja tutkimuslaitosten välillä. Tavoitteena on synnyttää uutta ja vahvistaa jo olemassa olevaa liiketoimintaa Pohjois-Savossa, sekä auttaa kansainvälistymisvaiheessa olevien yritysten markkinoiden avaamisessa, samoin kuin lisätä seutukunnalle suunnattua tutkimus- ja tuotekehitysrahoitusta osaamisalalla.

Kuopio Innovation Oy kuuluu valtakunnalliseen Ympäristöteknologian osaamisklusteriin yhdessä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n (Lahden osaamiskeskus), Oulu Innovation Oy (Oulun osaamiskeskus) ja Culminatum Oy (Uudenmaan osaamiskeskus)/ Green Net Finland ry.

Yhteystiedot

Anneli Tuomainen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 501 8030
anneli.tuomainen(at)kuopioinnovation.fi
www.cleantechcluster.fi