Ympäristöteknologia
![]() |
Lahden seudun ympäristöteknologian OSKE
Lahden seudun ympäristöteknologian osaamiskeskus muodostuu 105 ympäristöalan yrityksestä ja 15 julkisesta organisaatiosta, joiden osaaminen liittyy erityisesti jätehuoltoon, kierrätykseen, vesiliiketoimintaan sekä maaperäosaamiseen.
Lahden seudun ympäristöteknologian osaamiskeskus kehittää alan osaamiseen perustuvaa kansainvälistä ympäristöliiketoimintaa. Sen tavoitteena on alan yritysten merkittävä kasvu ja alueen kehittäminen maailmanluokan ympäristöosaamisen keskittymäksi.
Tavoitteet
- Vientikykyisten yritysten määrän lisääntyminen
- Kansainvälisillä markkinoilla jo toimivien yritysten kasvun ja kehittymisen tukeminen
- Ympäristöalan pääomasijoitusinstrumenttien kehittämisen tukeminen
- Yritysten kannustaminen vieraan pääoman hankintaan
- Uusien markkina-alueiden tai segmenttien avaaminen eri puolilla maailmaa
- Kotimarkkinoiden kehittäminen uutta ympäristöteknologiaa suosivaksi
- Rakenteellisten ongelmien poistaminen kotimarkkinoilta
Kärkihanke ’Cleantech Business International’
CBI eli Cleantech Business International –hankkeella pyritään nopeuttamaan kansallisen ympäristöklusterin kehittymistä. Innovatiivisista alkuvaiheen yrityksistä pyritään kehittämään kasvuhakuisia, vientikykyisiä kärkiyrityksiä.
CBI – Cleantech Business International –hankkeen osa-alueet:
1. Yritysjärjestelyt
2. Yritysten orgaaninen kasvu
3. Kansainväliset markkinoiden avausprojektit
4. Kotimarkkinoiden rakenteellinen kehittäminen
Lisätietoja www.lahtisbp.fi



