Oulun seutu

Oulu tunnetaan globaaleilla markkinoilla toimivista ja sinne tähtäävistä teknologia- ja palveluyrityksistään. Oulunseudun kilpailykyky rakentuu huippuosaamisen pohjalle, jonka muodostaa monialainen tiede-, tutkimus- ja koulutusyhteisö sekä yritykset. Suomessa Oulu on tutkimus- ja kehitysintensiivisin alue – 12 % alueen BKT:sta käytetään t&k&i-investointeihin. Monipuolisen kasvupotentiaalin kansainväliselle liiketoiminnalle muodostaa huippuosaaminen ICT:ssä, ympäristö-, bio-, hyvinvointi- ja nanoteknologiassa. Oulun seutu on verkostoitunut kansainvälisesti USA:n, Japaniin, kehittyviin Aasian talouksiin ja Eurooppaan.

Oulussa on toteutettu pitkäjänteisesti palveluita, investointeja ja koulutusta joilla myös PK-yritykset voivat toteuttaa kansainvälistymistä. Inspiroiva kaupunkiseutu on kilpailukykyinen ja kehittyvä, eri toimialojen innovaatioympäristö.

Teknologiayrityksillä on Oulun alueella suuri taloudellinen merkitys. Näitä yrityksiä on Oulun seudulla noin 700, ne työllistävät runsaat 18.000 ihmistä ja keräävät yhteensä noin 6 miljardin euron liikevaihdon voimakkaasti vientiin keskittyen.

Oulun seudun osaamiskeskusohjelman johtamisesta ja hallinnoinnista vastaa Oulu Innovation Oy. Oulu Innovation Oy on Oulun alueen kasvuhakuisia teknologiayrityksiä palveleva kehitysyhtiö. Sen ensisijainen tehtävä on tukea yrityksiä näiden tavoitellessa menestystä kansainvälisillä markkinoilla.

Yhteystiedot

Oulu Innovation Oy
Elektroniikkatie 3
90570 Oulu
puh. (08) 552 1811
www.ouluinnovation.com

Olli Löytynoja
varatoimitusjohtaja
puh. 0400 340 028
olli.loytynoja(at)ouluinnovation.com