Satakunta

Satakunta sitoutunut vahvasti uuteen ohjelmakauteen

Satakunta on ohjelmakaudella 2007–2013 mukana kolmessa osaamisklusterissa: Tulevaisuuden energiateknologiat, Jokapaikan tietotekniikka sekä Meriteknologia. Prizztech Oy on lisäksi alueellisena kumppanina Hyvinvointiklusterissa ja Ympäristöteknologian klusterissa.

Satakunnassa eri osapuolet ovat sitoutuneet vahvasti ohjelman toteutukseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että kaikki seutukunnat osallistuvat ohjelman perusrahoitukseen myös uudella ohjelmakaudella.

Ohjelmakaudella 1999-2006 osaamiskeskusohjelmaa toteutettiin Satakunnassa kahdella osaamisalalla, etäteknologiassa ja materiaalitekniikkassa. Ohjelmassa on onnistuttu yhdistämään huipputieto ja -tutkimus elinkeinoelämää palveleviksi kokonaisuuksiksi. Tämän yhteistyön pohjalta on Satakunnassa käynnistynyt kolme tutkimusyksikköä: Magneettiteknologiakeskus, Vesi-instituutti ja Äetsän Vetykylä.

Lisäksi ohjelman toteutuksen myötä on syntynyt tutkimus- ja kehittämisympäristöjä Porin yliopistokeskuksen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteyteen.

Edellisellä ohjelmakaudella syntyi uusi toimintamalli kehittämishankkeiden käynnistämiseksi. Satakunnassa ohjelmakauden ajan toteutettu ns. siemenrahoitusmalli on osoittautunut menestyksekkääksi ja kehittämisprosessien käynnistymistä edistäväksi. Malli on otettu valtakunnallisesti “hyvien käytäntöjen” esimerkiksi.

Satakunnan osaamiskeskus


© Osaamiskeskusohjelma - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy