Älykkäät koneet

Visio 2013

Suomi on yksi maailman johtavista osaamisen keskittymistä älykkäiden koneiden tutkimuksessa, kehittämisessä, kaupallistamisessa ja hyödyntämisessä.

Koneenrakennuksen kilpailuvaltteina äly ja asiakaslähtöisyys

Brändin hallinta, muotoilu, logistiikka ja globaali toimittajaverkosto luovat mahdollisuuksia aivan uusille liiketoiminnoille ja liiketoimintamuodoille. Koneiden älykkyys, uudet suunnittelumetodiikat sekä tuotteen elinkaaren aikainen hallinta ovat keskeisiä osaamisaloja uusien liiketoimintamallien pohjaksi.

Uudet osaamisalat ja niihin pohjautuvat toimintamallit luovat uutta liiketoimintaa ja uudistavat perinteistä teollisuutta. Toimialan rakenteellinen muutos synnyttää myös uusia kansainvälisillä markkinoilla toimivia järjestelmätoimittajia mm. koneenrakennuksen ja automaation aloille.
Uusien toimintamallien kehittämisessä koneklusteriohjelmalla on merkittävä rooli.

Klusteri pyrkii huippuosaamista hyödyntämällä ja sitä lisäämällä vastaamaan alan suurimpiin tulevaisuuden haasteisiin, joita ovat
- liiketoimintamallien muutokset ja palveluliiketoiminnan kasvava rooli teollisissa verkostoissa
- ICT:n yhä voimakkaampi merkitys koneissa, tuotannossa ja yritysten toiminnassa
- globaalin kilpailun tuottavuudelle ja valmistusverkostoille tuomat haasteet.

Toiminnan painopisteet

- koneenrakennusyritysten liiketoiminnan ja kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen
- yritysten ja tutkimuslaitosten strategisen yhteistyön ja kansainvälistymisen kehittäminen
- tutkimus- ja koulutuslaitosten tiedon- ja teknologiansiirron vahvistaminen - innovatiivisten tutkimus- ja tuotekehitysympäristöjen rakentaminen.

Osaamiskeskukset

Tampereen seudun osaamiskeskus
Hyvinkää - Riihimäen osaamiskeskus
Seinäjoen seudun osaamiskeskus
Hämeen osaamiskeskus
Kaakkois-Suomen osaamiskeskus

Lisäksi klusterin toimintaan osallistuvat :
- RFM polis (Ylivieska)
- Uudistuvat koneet ja laitteet (Jyväskylä)
- Rautainen Savo (Yläsavo ja Kuopio)

Klusterin kärkihankkeet

  • Smart Systems
    Vuosittain Seinäjoella järjestettävä kansainvälinen älykkäisiin laitteisiin ja järjestelmiin erikoistunut konferenssi, joka on kasvanut maan suurimmaksi älytekniikan suunnittelijoiden, valmistajien ja tutkijoiden poikkitieteelliseksi tapahtumaksi.
  • Laserhitsaus Lappeenrannassa
  • Kevytrakenteet Hämeenlinna
Yhteystiedot



© Osaamiskeskusohjelma - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy