Digitaaliset sisällöt
Digitaalisen Suomen ytimessä
Suurimmat maailmaa mullistavat globaalit trendit ovat internet ja digitaalisuus. Digitaalisuuden on arvioitu 50-kertaistuvan seuraavan 10 vuoden aikana. Digitaalisuus on avainroolissa uusien innovaatioiden kehittämisessä ja markkinoille viemisessä, jopa Suomen hyvinvoinnin tukipilareina pidetyissä metsä-, metalli- ja elektroniikka – ja rakennusteollisuudessa. Digibusiness-yritykset edustavat sitä, mitä tarvitaan, jotta Suomen pk-yrityskenttä lähtee nousuun. Kansainvälisen verkottumisen merkitys korostuu niin Euroopassa, USA:ssa, Aasiassa kuin Venäjälläkin.
DigiBusiness-osaamisklusteri tarjoaa väylän ja kontaktipinnan yrityksiin, tutkimus- ja tuotekehitysyksiköihin sekä rahoittajiin Suomessa ja ulkomailla. Vahvan T&K&I-painotuksen myötä yhteistyötä tehdään tiiviisti niin johtavien korkeakoulujen, Tekesin, TIVITin, Sitran, Finpron kuin veturiyritysten (Nokia, Microsoft, Elisa, Teliasonera) ja muiden osaamisklustereiden kanssa. DigiBusiness-klusterin tavoitteena on luoda menestystä ja hyvinvointia digitaalisilla sisällöillä ja palveluilla eri toimialojen yrityksissä, kansalaisyhteiskunnassa ja julkisella sektorilla. Klusteri parantaa digitaalisten sisältöjen ja palveluiden alalla toimivien yritysten edellytyksiä kasvulle ja kansainväliselle kilpailukyvylle kehittämällä näiden yritysten kyvykkyyksiä ja käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa.
DigiBusiness-klusteriin kuuluvat viisi toisiaan täydentävää osaamiskeskusta. Ydinosaamisalat aluettain ovat:
Teknologiakeskus Innopark Oy (Hämeen osaamiskeskus): eOppiminen, käyttäjälähtöisyys ja palvelumuotoilu sekä digitaaliset pilotit muilla toimialoilla.
Kouvola Innovation Oy (Kouvolan seudun osaamiskeskus): digitaalisen vuorovaikutusteollisuuden luonti ja Venäjä-yhteistyö.
Hermia Oy (Tampereen seudun osaamiskeskus): avoimet innovaatiot, yhteisöllinen, ketterä ja kokeileva yrityskehitys, startupien luominen, avoin data, pelit ja pelillisyys.
Culminatum Innovation Oy Ltd (Uudenmaan osaamiskeskus): ketterät pilotit, digitaalisuus muilla toimialoilla ja julkisella sektorilla, kasvuyritysten kansainvälistäminen, design thinking ja innovaatiohankkeiden valmistelu ja johtaminen.
MediaCity ja Muova (Länsi-Suomen osaamiskeskus): tv- ja mediatuotanto, käyttäjälähtöinen palvelumuotoilu ja käyttäjätestaus sekä pohjoismainen yhteistyö.
Strategiset painopisteet
Digibusiness-osaamisklusteri soveltaa Suomessa Euroopan digitaalista agendaa 2020 ja on mukana Helsingin metropolialueen piloteissa (World Design Capital 2012 ja Yrittäjyysteemavuosi 2012).
Visio 2013 on, että Suomeen on:
1. syntynyt kansainvälisiä kasvuyrityksiä, jotka perustavat liiketoimintansa digitaalisille palveluille ja sisällöille
2. on saatu kansainvälistä kärkeä edustava innovaatioympäristö ja toimintatapa [digitaalisiin sisältöihin ja palveluihin pohjautuvan] liiketoiminnan synnyttämiseksi ja kehittämiseksi
3. on syntynyt suomalaisia ”digitarinoita” – alueellisia menestystarinoita uusien tuote- ja palvelukonseptien hyödyntämisestä
4. digitaaliset sisällöt ja palvelut ovat sulautuneet perinteistenkin yritysten toimintaprosesseihin ja Suomi on noussut takaisin tietoyhteiskuntakehitykseen.
Painopistealueet
1. Kansainvälisten innovaatioverkostojen ja kumppanuuksien rakentaminen sekä kansainvälisen markkinakehityksen ennakointi
Suomen vahvaa ja vetovoimaista ICT-alan osaamis- ja innovaatiokeskittymää laajennetaan tekniikasta sisältöön ja digibusinekseen. ICT- ja digialalla Suomi voi toimia porttina Itämereltä Venäjälle. EU, Venäjä ja Piilaakso ovat valittuja kansainvälistymisen ja kumppanuuksien kärkialueita. Kärkihankkeina ovat EU Digital Agenda – Helsinki Region Digital Agenda Pilot, BSR, Pietari ICT-klusteri ja digiTv, Stanford ICT ja ekosysteemit -tutkimus sekä Think Tankit. Kansainvälisen ennakoinnin avulla saadaan tietoa toimintaympäristön muutoksista.
2. Käyttäjälähtöisyys ja liiketoimintaosaaminen
Palvelumuotoilu ja käyttäjälähtöinen suunnitteluajattelu on keskeinen digibusineksen strategia-alue. Työprosessi perustuu innovaatio-, liiketoiminnan kehittämis- sekä kasvu- ja kansainvälistämisprosessien fasilitointiin. Kärkihankkeita ovat Uusi Tehdas - Demola, Protomo, Suuntaamo, Startupstairs, SOITA, Kasvuvipu ja -valmennus, pk-yritysten tuotekehityksen menetelmäkoulutus, Design thinking –hanke, Matchmaking&Ideation, Helsinki Design Capital 2012.
3. Uudet avaukset / osaamisala- ja klusterirajat ylittävän strategisen yhteistyön vahvistaminen
Kärkihankkeina ovat strateginen verkostoyhteistyö digi- ja ICT-alalla (mm. round table) sekä uudet avaukset ja digitaaliset ketterät pilotit muilla toimialoilla – kansalaisvaikuttaminen; asuminen, hyvinvointi, matkailu ja innovatiiviset julkiset hankinnat.
Keskitetty toimialaviestintä ja tiedotus tapahtuvat digibusiness.fi, digibusiness.eu ja eudigitalthinktank -verkkopalveluiden sekä uutiskirjeiden (suomeksi ja englanniksi) välityksellä.
Yhteystiedot
Taina Tukiainen
Ohjelmajohtaja
taina.tukiainen(at)culminatum.fi
www.digibusiness.fi
Culminatum Innovation Oy Ltd
Tekniikantie 12
02150 ESPOO
puh. 020 7619 550
www.culminatum.fi

