HealthBIO
Liiketoimintaa tieteen huipulta
HealthBIO-klusteri pyrkii toimillaan kasvattamaan, kansainvälistämään ja luomaan uutta bioalan liiketoimintaa Suomessa. Klusterin pääasiallisena kohderyhmänä ovat Suomen noin 150-200 bioteknologiaosaamista hyödyntävää yritystä. Tämän lisäksi tavoitteenamme on tukea korkeakoulujen tutkimusosaamisesta syntyvää palveluliiketoimintaa ja teknologian siirtoa korkeakouluista yrityksiin.
Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen tueksi klusteri on aktiivisesti esillä toimialojensa (lääkekehitys, diagnostiikka, biomateriaalit) tärkeimmissä partnerointitapahtumissa, joista se hankkii Suomeen asiakas- ja rahoittajakontakteja sekä -vierailuja. Lisäksi klusteri panostaa suomalaisen bioalan näkyvyyden ja profiilin nostoon mm. yhteisosastoilla kansainvälisissä kongresseissa ja tuottamalla yleistä bioalan osaamisen tausta- ja markkinointimateriaalia yritysten ja osaamiskeskusten käyttöön.
Klusteri tehostaa yritysten verkottumista keskenään ja tutkimuslaitosten kanssa järjestämällä erilaisia teemaseminaareja ja kansallisia verkottumistapahtumia. Teemaseminaareja järjestetään myös sellaisista poikkitieteellisistä aiheista, joista odotetaan nousevan alan teollisuudelle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Klusterin tavoitteena on myös kohentaa alan liiketoimintaosaamista järjestämällä koulutustapahtumia ja osallistumalla alan liiketoimintatutkimukseen.
HealthBIOn infrastruktuurihankkeissa kootaan eri osaamiskeskusten (teema)osaaminen yhteisen sateenvarjon alle, mikä lisää alueiden yhteistyötä ja edesauttaa niiden erikoistumista. Suurempien osaamiskokonaisuuksien muodostaminen luo kriittistä massaa, antaa mahdollisuuden uusien toimintamallien testaamiseen ja auttaa myös kansainvälisten asiakkaiden hankinnassa.
HealthBio -klusteriin kuuluu neljä osaamiskeskusta: Kuopio Innovation Oy (Kuopion osaamiskeskus), BusinessOulu (Oulun osaamiskeskus), Culminatum Innovation Oy Ltd (Uudenmaan osaamiskeskus), FinnMedi Oy (Tampereen osaamieskeskus) ja Turku Science Park Oy (Varsinais-Suomen osaamiskeskus).
Strategiset painopisteet
Rahoituksen saamisen tehostaminen ( fasilitointi)
HealthBIOn asiakaskyselyssä yritykset toivoivat eniten apua rahoituksen hankkimisessa. HealthBIO on siksi teettänyt selvityksen rahoituksen pullonkauloista ja yritysten rahoitustarpeista, jonka tulokset julkistettiin vuosipäivässämme 2008. Selvitys johti sijoittajapartnerointitapahtuman järjestämiseen Tukholmassa 2009 sekä käsikirjan tekemiseen ja uuden toimintamallin selvittämiseen sijoittajien kanssa. Klusteri on myös edistänyt EU-rahoituksen tehokkaampaa hyödyntämistä.
Kansainvälistyminen
HealthBIO on tukenut yritysten ja tutkimuslaitosten kansainvälistymistä erilaisissa partnerointitilaisuuksissa ja markkinointimateriaalia tuottamalla. Erityisinä fokusalueina klusterilla on Kiina ja USA, mutta myös muille nouseville markkinoille on valmisteltu yhteistyön ja teknologiaviennin aloittamista. HealthBIO pyrkii Receptor-hankkeensa kautta tehostamaan ulkomaisten bioalan investointien kohdentumista Suomeen.
Koulutus- ja liiketoimintaosaaminen
Dynaamisella toimialalla täydennyskoulutus, yritysten koulutustarpeiden ennakointi ja jatkuva liiketoimintaosaamisen kehittäminen kuuluvat HealthBIOn toimintaan.
| Ohjelma-asiakirja (5.2 MB) |
Yhteystiedot
Tero Piispanen
Ohjelmajohtaja
puh. 0400 781 683
tero.piispanen(at)turkusciencepark.com
www.healthbio.fi
Turku Science Park Oy
Itäinen Pitkäkatu 4
20520 Turku
puh. 02 880 3100
www.turkusciencepark.com

