Jokapaikan tietotekniikka
Jokapaikan tietotekniikalla tulevaisuuden läsnä-äly tämän päivän liiketoiminnaksi
Tulevaisuudessa ICT on yhä enemmän sulautuneena, kiinteänä osana eri toimialojen sovelluksia ja liiketoimintaa. Klusterin päätehtävänä on luoda uutta maailmanlaajuisesti kilpailukykyistä ICT-toimialan liiketoimintaa. Sovellusten ja palvelujen tuottamisen mahdollistavat vahva tutkimusperusta ja maailman huippuluokkaa olevat yritykset sekä yritysten, tutkimuslaitosten ja julkisen sektorin tiivis verkottuminen. Visiona on luoda Suomesta Euroopan johtava osaamisen keskittymä ihmiskeskeisen hajautetun ja liikkuvan sekä rakennettuun ympäristöön sulautetun älykkyyden kehittämisessä, kaupallistamisessa ja hyödyntämisessä.
Klusterin yhtenä tärkeimmistä tehtävistä on rakentaa siltaa kotimaisten ja ulkomaisten markkinoiden välille. Suomalaisella teollisuudella on käytettävissään klusterin puitteet kulkukorttina ulkomaan markkinoille ja kansainvälisiä verkostoja joihin rakentaa uusia liiketoiminta kumppanuuksia. Klusteriohjelma tunnistaa myös monikansallisen yhteistyön tarpeen klustereiden välillä.
Jokapaikan tietotekniikan klusterissa on mukana Jyväskylä Innovation Oy (Jyväskylän osaamiskeskus), Oulu Innovation Oy (Oulun Osaamiskeskus), Prizztech Oy (Satakunnan osaamiskeskus), Hermia Oy (Tampereen seudun osaamiskeskus), Culminatum Innovation Oy Ltd(Uudenmaan osaamiskeskus) , STOK -Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus (Porvoon osaamiskeskus).
Strategiset painopisteet
1. Teknologia ja tutkimus
Tutkimuksen ja teknologian alueella kehitetään uusimpaan langattomaan ja läsnä-älyteknologiaan perustuvia perustuvia alustoja, pilotteja ja ratkaisuja living labien avulla.
2. Sovelluskehitys
Kehitys- ja käyttöönottoympäristöjä käytetään tukemaan käyttäjäkeskeistä sovelluskehitystä sekä nopeuttamaan yritysten innovaatioprosesseja ja tuotteiden markkinoille saattamista.
3. Liiketoiminta
Liiketoimintaverkot, tuotteistamisen ja kaupallistamisen haasteet kanavoidaan osana innovaatioprosessia entistä parempaan käyttäjätarpeiden sekä sovellusalueiden liiketoimintaprosessien ymmärtämiseen.
| Ohjelma-asiakirja (2.5 MB) |

