Uusiutuva metsäteollisuus

Visio 2013

Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelman myötävaikutuksella Suomessa on menestyvä, maailman kannattavin ja kestävästi toimiva metsäklusteri, jonka kyky käyttää parasta asiantuntemusta ja hyödyntää sekä kaupallistaa innovaatioita tehostuu merkittävästi
Klusteriohjelma on edistänyt erityisesti pk-sektorin mahdollisuuksia kasvaa ja tarjota osaamistaan ja tuotteitaan metsäteollisuudelle kansainvälisesti.

Metsäteollisuuden kehittämistoiminta uusien haasteiden edessä

Uusiutuvan metsäteollisuuden klusteriohjelman tavoitteena on aikaansaada soveltavan tutkimuksen ja innovaatioiden kautta uutta yrittäjyyttä ja uusiutuvaa liiketoimintaa. Tähän tarvitaan tiivistä ja saumatonta yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, myös kansainvälisesti.

Metsäteollisuuden jalostusarvoa tulee lisätä sekä uusia poikkitieteellisiä ja -teknologisia tuoteinnovaatioita on kyettävä kehittämään perinteisen massateollisuuden rinnalle.
Ohjelma kerää teknologioiden ja toimialojen rajoilta osaamista monipuolisesti ja laaja-alaisesti yhteen sekä luo uudenlaista yhteistyötä ja liiketoimintalähtöisiä tuote- ja palveluinnovaatioita.

Metsäteollisuus on synnyttänyt laajan infrastruktuurin ja toimijoitten verkoston palvelemaan itseään. Klusteriohjelman tavoittelema uusien teknologioitten ja toimintamallien systemaattinen käyttöönotto hyödyntää ainutlaatuista suomalaista alan osaamista ja luo kansallista kilpailukykyä sekä kasvun mahdollisuuksia niin perinteisten lopputuotteiden osalta kuin uusien tuotteiden ja toimintamallien viennin kautta.

Lähiajan tavoitteena on laajentaa toimintaa nykyisestä kahdenvälisestä kanssakäymisestä useamman osapuolen kansainväliseen toimintaan. Klusteri tekee myös metsätoimialaa tunnetuksi vetovoimaisena työnantajana ja siihen liittyvää koulutusta houkuttelevaksi.


Alueellisesta toiminnasta kansainväliseen yhteistyöhön

Uusiutuva metsäteollisuus – osaamisklusterissa yhdistyvät globaalien yritysten tutkimustoiminta, metsäteollisuuden vahva toimintaympäristö sekä monialainen paperi-, sellu-, saha-, koneenrakennus-, energia- ja informaatioteknologianalojen verkosto. Näitä täydentävät vankat osaamiset prosessikemian, tulevaisuuden painopintojen ja materiaalien alalla, mittaustekniikassa, kuitulogistiikassa, puutuoteteknologiassa, komposiitti- ja ohutpinnoitteissa sekä puunjalostus- ja komposiittikemiassa.

Klusteriin koottujen osaamiskeskustoimijoiden alueella on runsaasti klusteriin liittyvää korkeakoulutasoista teknologiaosaamista ja vahvat toimintaympäristöt toisiaan täydentävien teknologiayritysten osalta. Osaamista täydennetään yhteistyöllä toisten kansallisten klustereiden sekä kansainvälisten toimijoiden ja sidosryhmien vahvuuksilla. Näin aikaansaadaan ainutlaatuista osaamista metsäklusterin uusiutumisen vauhdittamiseen.

Toiminnan painopistealueet
1. Räätälöity kuidunhankinta
2. Puukemia ja uudet tuotteet
3. Komposiitit ja älykkäät puurakenteet
4. Pakkaaminen
5. Painettava älykkyys
6. Mittausteknologia
7. Mahdollistavat teknologiat


Klusteriohjelman osaamiskeskukset

Jyväskylän seudun osaamiskeskus, Jyväskylä Innovation Oy
Kaakkois-Suomen osaamiskeskus, Lappeenranta Innovation Oy
Kokkolan seudun osaamiskeskus, Teknologiakeskus KETEK Oy
Mikkelin seudun osaamiskeskus, Mikkelin teknologiakeskus Oy
Measurepolis – Kajaani mittaustekniikan osaamiskeskus, Kajaanin Teknologiakeskus Oy
Pohjois-Karjalan osaamiskeskus, Joensuun Tiedepuisto Oy
Varsinais-Suomen osaamiskeskus, Turku Science Park Oy


Yhteystiedot


© Osaamiskeskusohjelma - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy