Asuminen

 Ryhmärakennuttaminen uudistaa asuntotuotannon rakenteita

 Ryhmärakennuttamisen volyymi on voimakkaassa kasvussa. Asumisen klusterin Valtakunnallinen ryhmärakennuttamisen verkosto –hanke on vastannut asumisen kentällä syntyneeseen tarpeeseen - kiinnostus ryhmärakennuttamista kohtaan on huomioitu myös hallitusohjelmassa. Keskeinen syy suosion nousuun on toimintamallin käyttäjälähtöisyys: rakennuttajat eli tulevat asukkaat ovat alusta asti mukana projektissa jolloin asunnot vastaavat asukkaan tarpeita ja toiveita. Syntyy aivan uutta yhteisöllistä asumista samalla kun saadaan aikaan säästöjä rakennuskustannuksissa. Kasvava kysyntä on lisännyt myös liiketoimintapotentiaalia esimerkiksi rakentamiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyville uusille palveluille ja osaamiselle.

Valtakunnallinen ryhmärakennuttamisen verkosto –hankkeen kautta aktivoitunut verkosto on   perustanut uuden yhdistyksen sekä  ryhmärakennuttamisen portaalin www.ryhmarakennuttaminen.fi, jotka ajavat ryhmärakennuttamisen asiaa käytännön kysymysten tasolla.

Ryhmärakennuttamisen portaali

Ryhmärakennuttamiseen sisältyy monenlaisia haasteita, joihin ryhmärakennuttamisen portaali pyrkii antamaan vastauksia. Sivustolla jaetaan tietoa ryhmärakennuttamishankkeiden käynnistämiseen ja läpiviemiseen liittyvistä menettelytavoista sekä rakennuttamiseen liittyvistä asiakirjoista, sopimusmalleista ja lainsäädännöstä. Portaali toimii kohtauspaikkana ryhmärakennuttajaryhmille, rakentamisalan yrityksille, tutkimuslaitoksille ja kuntapäättäjille. Ryhmärakennuttamisen portaali on avoin foorumi, johon jokainen ryhmärakennuttamisesta kiinnostunut voi liittyä.

Ryhmärakennuttajat ry

Ryhmärakennuttamisen verkostosta valikoitunut ryhmä on perustanut uuden yhdistyksen ajamaan ryhmärakennuttajien etua. Ryhmärakennuttajat ry:n keskeisenä tavoitteena on vaikuttaa parempien ryhmärakennuttamisen taloudellisten ja oikeudellisten toimintaedellytysten luomiseen. Uuden yhdistyksen viestintäkanavana toimii ryhmärakennuttamisen portaali.

Valtakunnallinen ryhmärakennuttamisen verkosto -hanke

Hankkeen on rahoittanut Osaamiskeskusohjelma ja siinä ovat mukana Uudenmaan-, Lahden seudun-, Hämeen- ja Pohjois-Karjalan asumisen osaamiskeskukset ja sitä koordinoi Uudenmaan asumisen osaamiskeskus. Hanke päättyy 31.12.2011. Lue lisää hankkeesta.