Matkailu - ja elämystuotanto

Hauskaa ja turvallista veneilyä

– tavoitteena kansainvälinen huipputuote

 Suomessa on merenkulun ja teknologian huippuosaamista. Nautics Oy päätti yhdistää ne, ja tuloksena on maailman ensimmäinen älykäs reittisuunnittelupalvelu veneilijöille.  

Nauticsin kesäkuussa 2010 avattuun Sailmate-palveluun rekisteröityi ensimmäisten viikkojen aikana 750 veneilijää. Elokuun alkuun mennessä Sailmaten oli löytänyt jo 1200 veneilijää.

Nauticsin reittisuunnittelupalvelulla veneilijä voi suunnitella reitin esimerkiksi sen mukaan, missä sijaitsevat saariston mieluisimmat kalaravintolat, golfkentät tai majoituspaikat. Verkossa toimivassa palvelussa on yhdistetty kiinnostavat kohteet ja satamatiedot merikarttoihin, säätietoihin ja reititysohjelmaan. Reitit voi myös jakaa ystävien kesken niin ennen kuin jälkeenkin matkan.

”Turvallisuus on palvelussa keskeinen tekijä. Kun veneilijän reitti on etukäteen tiedossa, kotiväki tietää, mistä satamasta tai kohteesta veneilijää kannattaa kulloinkin tavoitella. Tavoitteemme on, että veneilijä tallentaisi reittinsä palveluumme niin, että tiedot olisivat tarvittaessa esimerkiksi meripelastuksen saatavilla”, kertoo Nauticsin varatoimitusjohtaja Evita Malm.

Turvallisuutta lisää sekin, että Sailmate ottaa reittisuunnittelussa huomioon veneen ominaisuudet ja varoittaa väylien ulkopuolisista vaaroista.

Nautics Oy on lokakuussa 2009 perustettu yritys, jonka taustalla on ammattimerenkulun ja ohjelmistoteknologian osaajia. Liikeideana on tuoda ammattimerenkulun korkean teknologian ratkaisut matkaveneilijän käyttöön ja tarjota maailman helppokäyttöisin palvelu matkojen suunnitteluun.

 Mutakylpyjä vai tuoretta kalaa?  

Kun Nautics selvitti veneilijöiden tarpeita ja toiveita kesällä 2009, suurin tarve osoittautui saariston palveluntarjoajien tiedoille.  

OSKE:n Matkailu- ja elämystuotantoklusterissa ongelma on tuttu: upeassa saaristossamme on runsaasti matkailukohteita, joista matkailijat eivät tiedä mitään. Verkostoitumisessa on paljon kehitettävää, jotta matkailijat löytävät myös pienet ja paikalliset palveluntarjoajat.    

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen osaamiskeskukset auttoivat Nauticsin matkailuorganisaatioiden ja rahoittajien puheille. Matkailu- ja elämystuotantoklusterin asiantuntijat vakuuttuivat palvelun verkostomaisuudesta ja netin tuomista uudenlaisista mahdollisuuksista, sillä yhä suurempi osa matkoista suunnitellaan ja varataan verkossa. Myös kokemusten jakaminen sosiaalisen median kautta lisääntyy vauhdilla.

Sailmatessa palveluntarjoajat saavat yhteystietonsa merikartoille ilmaiseksi ja tarkemmat kuvaukset vuosimaksua vastaan. Kotisivuilta voi myös tehdä linkin merikartalle. Ideana on, että palveluntarjoajat päivittävät itse tietonsa. Veneilykohteita oli elokuussa 2010 yhteensä noin 1300.   

Kesäksi 2010 valmistuivat Culminatumin ja Turku Touringin kanssa suunnitellut teemareitit Kirkkonummen ja Turun saaristoon. Kirkkonummella teemana on harrastukset ja kylpylähoidot. Kulinarismin harrastajat voivat valita kohteensa viikon mittaiselta väliltä Kasnäs-Utö. Palvelusta selviävät myös satamien tiedot. 

Tavoitteena kansainvälinen huipputuote

 Suomessa on noin 70 000 matkaveneilijää, minkä lisäksi Sailmate-palvelua voivat hyödyntää myös päiväretkiä tekevät veneilijät. Suomalaisveneilijöistä yli puolella on kajuutassaan Sailmaten edellyttämä kannettava tietokone.

 Nauticsin ensimmäinen toimintavuosi kului ohjelmoinnissa, minkä jälkeen kartoille vietiin satamien ja pursiseurojen tiedot. Nyt kontaktoidaan muita palveluntarjoajia ja kehitetään reittipalvelua edelleen. Tulossa on muun muassa GPS-paikannus, jonka avulla veneilijää voidaan hänen luvallaan seurata.

 ”Tavoitteemme on laajentaa palvelua seuraavaksi Ruotsin ja Viron vesille. Merkittävä uusi kohderyhmä ovat venäläiset ja saksalaiset turistit, joita liikkuu paljon omilla veneillään Suomen rannikolla. Palvelu alentaa myös kynnystä vuokrata vene tuntemattomilta vesiltä”, Evita Malm kertoo.

Nauticsin kunnianhimoinen tavoite on tehdä tuotteestaan maailmanmerkki. Vastaavia ei muualla tiettävästi vielä ole.

Sailmate-tuotteen kehitystä ovat tukeneet Tekes, Keksintösäätiö, Veturi Growth Partners sekä Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskukset Culminatum Innovation, Turku Science Park ja Turku Touring. Sääpalvelu toteutetaan yhteistyössä ruotsalaisen Sailport AB:n kanssa, ja merikartoista Nauticsilla on sopimus Liikenneviraston kanssa.

Sailmate-palvelu maksaa käyttäjille 70 euroa vuodessa ja matkailuyrityksille palvelupaketin sisällöstä riippuen joko 90 tai 150 euroa. Sailmateen voi tutustua osoitteessa www.sailmate.fi, matkailuyrityksille on omat sivut osoitteessa http://yritykset.sailmate.fi