Meriteollisuus

Brasiliassa huikeat markkinat meriteknologialle

Meriklusteri on laskenut verkkonsa Brasilian rannikolle. Se toi Brasilian suurimman ja maailman kahdeksanneksi suurimman yhtiön, Petrobrasin, Suomeen elokuussa. Suomalaisyritysten meriteknologia-osaaminen herätti öljyjätin ostajissa ansaittua kiinnostusta.   

 Maailman suurimpiin öljy-yhtiöihin kuuluva Petrobras on ilmoittanut investoivansa seuraavan viiden vuoden aikana öljyteknologiaan noin 173 miljardia euroa. Kotimaisuusvaatimukset ovat korkeat, mutta osa investoinneista suunnataan myös ulkomaiseen osaamiseen.

 Petrobrasin delegaatio tapasi Meriklusterin, Finpron ja suomalaisyritysten järjestämällä viiden päivän vierailulla 60 suomalaisyrityksen edustajia. Noin puolet tapaamisista oli yrityskäyntejä. Matkaan kuului myös laajempi seminaari Naantalissa.  

 Erityisosaamiselle on kysyntää

 Kansainvälisten verkostojen luominen on Meriklusterin tavoitteista tärkeimpiä. Suhteita pyritään luomaan erityisesti sellaisiin uusiin markkinakeskittymiin ja luonnonvaroiltaan rikkaisiin maihin, joiden teknologia ja talous ovat kehittymässä nopeasti ja joilla on halua investoida myös ulkomaisen osaamisen hyödyntämiseen.

 Brasilian talous on kasvanut viime vuosina ripeästi, ja maa selvisi talouslamasta lähes kuivin jaloin. Brasilian talous kasvoi vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä yhdeksän prosenttia edellisvuodesta, ja koko vuoden kasvuennuste on noin 6,5 prosenttia. Talouskasvun veturina toimivat erityisesti teollisuus ja investoinnit.

 ”Brasilia on huikea markkina esimerkiksi suomalaiselle materiaaliteknologialle”, visioi Meriklusterin ohjelmajohtaja Mervi Pitkänen.

 Petrobras investoi koko öljynjalostusketjuun öljynporauksesta logistiikkaan ja on ilmoittanut hankkivansa lähivuosina muun muassa 21 syvänmeren porauslauttaa. Jalostusketjun alkupäässä eli öljynetsinnässä ja porauksessa riittää noin 50 prosentin brasiliaisuusaste. Vaatimuksena on yleensä yhtiö ja huoltopalvelut Brasiliassa tai lisenssiin perustuva valmistus.

 Brasiliaan ovat jo suunnanneet esimerkiksi porauslauttojen sähkötuotannon järjestelmiä toimittava ABB ja lastinkäsittelyjärjestelmiin erikoistunut Cargotec. Pitkänen uskoo, että myös pk-yrityksillä on hyvät mahdollisuudet saada investoinneista osansa.

 ”Suomessa on paljon yrityksiä, joilla on syvällistä kapean alan erikoisosaamista, jota on vaikea kilpailuttaa maailmanlaajuisesti. Suorat kontaktit ostajaan ovat näille yrityksille elintärkeitä”.

 Suomalainen öljyntorjuntaosaaminen alkaa olla jo maailmalla tunnettua. Meksikonlahdella tällä hetkellä operoiva porvoolainen Lamor oli yksi Petrobrasin tapaamista pk-yrityksistä.

 Ympäristövastuullisuus on tärkeä tekijä Etelä-Amerikassa. Muita suomalaisvahvuuksia ovat palveluliiketoiminnan integrointi tuotantoon. Esimerkiksi huoltopalvelut ovat yhä merkittävämpi osa teknologiavientiä.

 Innovaatiomalli innosti

 Suomen vierailun aikana Petrobrasin edustajien tutustumiskohteita olivat myös SHOK:t, kuten FIMECC ja CLEEN, VTT ja tutustuminen suomalaiseen innovaatiojärjestelmään. Erityistä kiinnostusta herätti SHOK:ien toimitatapa yritysten omistusosuuksineen.   

 Vuoden valmisteltu vierailu oli jatkoa matkalle, jonka Meriklusteriohjelma ja suomalaisyritykset tekivät Brasiliaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrysen johdolla marraskuussa 2009. Sitä edelsi Brasilian markkinaselvitys yhdessä Finpron kanssa.

 Meriklusteri-ohjelma on rakentamassa yhteistyötä myös alan yliopistojen eli Aalto-yliopiston ja Rio de Janeirossa toimivan meriteknologian yliopiston kesken.