|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
||
|
Tammikuu 2010
Demola luo uutta toimintakulttuuria
Innovaatioympäristö Demola Tampereella houkuttelee jo enemmän tulijoita kuin mukaan mahtuu. Demolassa eri alojen opiskelijat innovoivat yhdessä.
Demolan ensisijainen tavoite on opettaa eri alojen osaajat työskentelemään yhdessä monitieteellisessä ympäristössä. Oppiminen tapahtuu tekemisen eli ketterien innovaatioprojektien kautta. Toinen tavoite on tuottaa innovatiivisia, toimivia demoja. ”Ei esityksiä siitä, miten joku innovaatio voisi toimia, vaan ihan konkreettisia toteutuksia hyvistä ideoista”, korostaa Demolasta Hermia Oy:ssä vastaava toimialajohtaja Petri Räsänen. Innovaatiot syntyvät pääosin siten, että kumppaniyritykset tuovat ideansa opiskelijatiimien kehiteltäviksi. Demola tarjoaa tiimeille ympäristön, prosessin ja työkalut, mutta työtavat ja ratkaisut eteen tuleviin ongelmiin on löydettävä itse. Olennaista on, että innovaatioiden immateriaalioikeudet säilyvät sen kehittäneellä tiimillä, jolta yritys voi ostaa käyttöoikeuden. Kolmantena tavoitteena on synnyttää innovaatioiden ympärille uusia yrityksiä.
Ensimmäisen toimintavuoden aikana Demolassa oli mukana 157 opiskelijaa Tampereen teknillisestä yliopistosta, Tampereen ammattikorkeakoulusta, Tampereen yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja Teknillisestä korkeakoulusta. Yrityskumppaneita on 22, ja työpaikan Demolan kautta on löytänyt tähän mennessä parikymmentä opiskelijaa. Demolassa toimivista opiskelijoista kolme neljästä harkitsee vakavasti yrittäjäksi ryhtymistä. Yksi yritys on jo saanut Y-tunnuksen ja kolmea ollaan perustamassa.
”Olemme iloisesti yllättyneitä siitä, kuinka selkeästi tällaiselle toimintamallille on tarvetta ja kuinka hyvin Demola on löydetty”, Petri Räsänen toteaa. Demolassa on jo kehitetty muun muassa ajatuksen voimalla ohjattavia pelejä, sosiaalinen kaupunkiopas ja ekologisen matkailukeskuksen toimintamalli.
OSKE:lla ripeästi alkuun
Tampereen Finlayson-korttelin perinteikkäissä tiloissa toimivan Demolan taustalla on Demopaja-projekti. Sen pohjalta Tampereella alettiin suunnitella uutta innovointiympäristöä elinkeinoelämän tarpeisiin: miten yrityksiin synnytettäisiin sekä innovaatioita että innovaatiokykyisiä osaajia?
Keskustelu laajennettiin yliopistoihin, missä myös oivallettiin tekemällä oppimisen mahdollisuudet. Demolan projektit ovat nyt osa Tampereen yliopistojen ja ammattikorkeakoulun kursseja.”Toimintamalli syntyi OSKE:n piirissä. OSKE toimi tässä nopean toiminnan joukkona, jolla Demola saatiin ripeästi käyntiin”, kuvaa Petri Räsänen.
OSKE-rahoituksella valmisteltuun hankkeeseen on nyt palkattu kaksi työntekijää ja hankittu tilat. Tärkeää oli saada tilat neutraalisti kampusalueiden ulkopuolelta. Demolan onnistuneen käynnistämisen jälkeen OSKE jää taka-alalle. Rahoittajan saappaisiin ovat astuneet yritykset, Tampereen kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma Luova Tampere sekä Pirkanmaan TE-keskus. Yrityksistä ensimmäisenä lähti mukaan Nokia.
Lisää kansainvälisyyttä
Vuonna 2010 Demola Goes Global, mikä tarkoittaa lisää kansainvälisyyttä. Jo nyt Demolassa toimivista opiskelijoista kolmannes on ulkomaalaisia. OSKE-verkoston sivutuotteena on syntynyt myös ”aikuisten demola”. Ensimmäinen alan ammattilaisille tarkoitettu avoin innovaatioympäristö Protomo näki päivänvalon syksyllä Jyväskylässä, ja seuraavana ovat vuorossa Salo ja Tampere.
Irti alihankkijamentaliteetista
Yritystoiminnan ja verkostoitumisen kehittämisessä pitkään mukana ollut Räsänen näkee Demolan kaltaisille ympäristöille tulevaisuudessa yhä enemmän tarvetta. Verkostoitumiseen ei riitä sähköpostien vaihtaminen tai satunnaiset seminaarit, vaan tarvitaan ideoiden jalostamista reaaliympäristössä. Tulevaisuudessakin vastaavaa toimintaa tulisi rahoittaa sekä julkisella että yritysten rahoituksella.
Kunnianhimoisena tavoitteena Räsänen mainitsee alihankkijamentaliteetista eroon pääsemisen. Oikea, uutta luova kumppanuus ei ole sitä, että yksi tekee sitä mitä toinen sanoo. Oma-aloitteista ideointia ja yhteistyötä on synnytettävä kaikille toiminnan tasoille.


